Hyvästien jättäminen

Tänään jätimme hyvästit meidän pienokaiselle. Elämäni rankin kokemus, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Varoitus, että teksti ei tule olemaan kovin mukavaa luettavaa.

Pieni, mutta selkeä vuoto alkoi tiistaina. Kuitenkin ilman kipuja. Ja tiistaina sain myös tietää, että ensi maanantaiksi oli varattu aika sairaalaan. Tässä vaiheessa sairaanhoitaja kuitenkin painotti, että voin tulla päivystykseen ennen maanantaita, mikäli alkaa kovat kivut tai runsas vuoto. Ajattelin selviäväni maanantaihin asti, kunnes eilen illalla alkoivat kivut. Edelleen vuoto pysyi hyvin niukkana. Otin Burana 800:n ja menin lämpötyynyn kanssa nukkumaan kahdentoista aikaan. Klo 4 heräsin helvetilliseen kipuun. Ajattelin, että pyörryn tuskissani. Kävin vessassa ja vuoto oli jo hieman runsaampaa. En raaskinut herättää miestäni ja ajattelin, että kivut menisivät ehkä ohi, joten sinnittelen puoli seitsemään asti, jolloin sitten herätin mieheni ja sanoin, että nyt on lähdettäävä sairaalaan. Supistuksia tuli noin viiden minuutin välein koko tuon aamuyön ja ne sattuivat TODELLA paljon. Koska en ole aiemmin raskaana ollut, niin en yhtään tiennyt, miten homma etenisi. Hetkeä ennen kuin lähdimme sairaalaan, kävin vielä vessassa, koska oli tunne, että verta valuu enemmänkin. Istahdin pöntölle ja tunsin, kuinka jotain oli tulossa. Ja niinpä ilman mitään ponnisteluja tai kipuja tai ilman, että olisin tulevaa voinut millään tavalla estää, pienokaisemme syntyi. Menin jonkinlaiseen shokkiin. Tuijotin vain ja purskahdin itkuun. Todella kauhea kokemus.

Sairaalassa otettiin verikokeita ja lääkäri teki tutkimuksen ja ultrasi. Totesi, että kaikki on tullut ulos ja kohtu on tyhjentynyt. Huokaisin tavallaan helpotuksesta, että luonto hoiti kaiken ulos, eikä siihen tarvittu lääkkeitä. Lääkäri sanoi, että yhdet kuukautiset pitää odottaa ja sen jälkeen yritystä voi jatkaa normaalisti. Tämä tieto helpotti tuskaa. Sain vielä panacodin kipuihin ja takapuoleeni anti D-rokotteen veriryhmäni vuoksi. Ja sitten lähdimme kotiin. Ja kotimatkalla romahdin aivan täysin. Itkin monta tuntia ja taisinpa saada jonkin paniikkikohtauksenkin siinä.

Jälkivuoto voi kuulemma kestää usemmankin viikon. Kun vuoto loppuu, tulee varata aika terveyskeskukseen jälkitarkastukseen. Ja nyt kai henkinen toipuminen voi alkaa.

Pieni rakkaamme, meillä on sinua ikävä <3