Kun tämä kaikki satuttaa

Tänään ollut vaikea päivä. Töissä teki mieli itkeä, kun sain tietää, että eräs työkaverini jää keväällä äitisyslomalle. Eihän se minun onnestani ole pois, mutta jotenkin kosketti vain läheltä ja maailma tuntui taas epäreilulta paikalta. Miksi olen joutunut ja ajutunut tähän pisteeseen, että vauvakuume satuttaa. Siis henkisesti. En olisi ikinä uskonut, että tämä on näin rankkaa ja että ikinä tällaisia tuntemuksia kävisin läpi. Ennen oli niin helppo ajatella, että tulee kun on tullakseen. Ja nyt vaan toivoo ja toivoo :(

Vaikka vähän alakuloinen nyt olenkin niin projektin vedän kyllä loppuun ja sitten maaliskuun alkaessa katson tilanteen uudelleen, että onko aika jättää blogi vai jatkaa. Nyt toivotaan sitä täpinää talveen <3

Muut

Viime aikoina tosi moni on saanut plussan ja tämä on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Toisaalta olen ihan hurjan onnellinen muiden puolesta ja toisaalta taas ahdistaa. Ja kateus herää, en mahda sille mitään. Kai tämä on ihan normaalia tai ainakin mulla on oikeus tuntea, niin kuin tunnen :) Silloin kun en vielä vauvakuumetta potenut, niin en olisi uskonut, että muiden raskautuminen aiheuttaa minkäänlaisia tuntemuksia sen kummemmin.
Juu, yritystä ei tosiaan ole montaa kuukautta takana, mutta silti tulee kysymys että miksen jo minäkin? Ei sille mahda mitään. Toisaalta herää myös sellanen fiilis, että tarvin etäisyyttä koko vauvakuumeeseen. Haluaisin vaan elää normaalia "vauvakuumetonta" arkea, jota elin ennen vauvakuumetta.