Kun tämä kaikki satuttaa

Tänään ollut vaikea päivä. Töissä teki mieli itkeä, kun sain tietää, että eräs työkaverini jää keväällä äitisyslomalle. Eihän se minun onnestani ole pois, mutta jotenkin kosketti vain läheltä ja maailma tuntui taas epäreilulta paikalta. Miksi olen joutunut ja ajutunut tähän pisteeseen, että vauvakuume satuttaa. Siis henkisesti. En olisi ikinä uskonut, että tämä on näin rankkaa ja että ikinä tällaisia tuntemuksia kävisin läpi. Ennen oli niin helppo ajatella, että tulee kun on tullakseen. Ja nyt vaan toivoo ja toivoo :(

Vaikka vähän alakuloinen nyt olenkin niin projektin vedän kyllä loppuun ja sitten maaliskuun alkaessa katson tilanteen uudelleen, että onko aika jättää blogi vai jatkaa. Nyt toivotaan sitä täpinää talveen <3

Kp29 ja itku tuli :(

Tänään vuotoa tuli enemmän, kirkkaan punaista. Eli eiköhän tämä tästä kp1:ksi viimeistään huomenna muutu. Itku tuli hetki sitten ruokapöydässä. Mies tivasi syytä ja kerroin. Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että se vie oman aikansa <3 Ja edelleen itkettää, ensimmäistä kertaa näiden 8 yrityskuukauden aikana se, että ei ole vielä tärpännyt, sai minut itkemään. Tuntuu pahalta. Varsinkin kuin luin tänään lehdestä, että naapuriin syntyi kuukausi sitten neljäs lapsi.

Miten tämä pahan olon saa pois? Millä sitä jaksaa taas?