Nyt ei tarvitse arvuutellla ovulaation ajankohtaa

Käynti gynekologilla on takana ja olo on jokseenkin helpottunut :) Kaikki näyttää lääkärin mukaan täysin normaalilta ja jopa loistavalta ja löytyipä vasemmalta puolelta hienosti kasvanut munarakkula, jonka lääkäri laskeskeli irtoavan pe-la akselilla. Joten arvata saattaa, missä merkeissä viikonloppumme kuluu ;)

Muutoin hän kehotti olemaan stressaamatta (niin just joo :), napsimaan vitamiineja (joissa olisi mielellään foolihappoa) ja heiluttelemaan peittoja tasaseen tahtiin. Kuulemma painoa saisin kerätä muutaman kilon lisää, tosin hän arvioi painoni pienemmäksi kuin se todellisuudesssa on, joten ihan pakko ei ole alkaa lihotuskuurille :)

Kovasti hän toivotteli onnea ja jos maaliskuuhun mennessä ei ole tärpännyt, niin saan varata ajan munajohtimien aukiolotutkimukseen. Kiertoa ei lääkärin mielestä tarvitsee alkaa kummemmin kartoittamaan, koska sen verran tasanen tahti on ollut ja selkeesti munarakkuloita kypsyy.

Hyvillä mielin siis olen ja nyt vaan toivotaan, että tärppää ennen maaliskuuta. Lääkäri muuten kertoi, että uusimman tutkimuksen mukaaan munasolun irtomisen jälkeen aikaa hedelmöittymiselle onkin vain noin 16 tuntia. Eli hyvää ajoitusta tässä tarvitaan! Ja seksiä ennen ovulaatiota, jälkeenpäin on liian myöhästä :)

Esittelyn jatkoa

Sain pyynnön, että kertoisin oman tarinani kuten muutkin projektilaiset, joten tässä oma "eilen, nyt ja huomenna" -tarinani :)

Puoli vuotta sitten vauvakuume oli kova ja odotus korkealla. Olin juuri jättänyt e-pillerit pois ja odottelin, josko vaikka heti tärppäisi, vaikken siihen uskonutkaan. Jostain syystä lähdin alusta alkaen vauvaprojektiin sillä asenteelle, että tässäpä voikin kestää, ennen kuin tärppää. Toisaalta ihastelin omaa asennettani, että en kuvittele liikoja ja pääse heti pettymään, mutta toisaalta pelkäsin, että maalailenko piruja seinälle pessimistellä suhtautumisellani. Joka tapauksessa puoli vuotta sitten oli enemmän tai vähemmän TJOT-fiilis, etenkin miehen puolelta.

Nyt yritystä on takana päälle 7 kk ja mielen valtaa välillä suunnaton ahdistus. Maaginen puolen vuoden raja on ylitetty ja kaikenlaiset ajatukset pyrkivät mieleen...en ole siis kuitenkaan missään nimessä menettänyt toivoani, mutta malttamaton olen, sen myönnän. TJOT-meininki on jäänyt ja nyt yritetään kunnolla ja tähän on mieskin lähtenyt mukaan :) Toisina päivinä olen ihan ok sen kanssa, että vielä ei ole tärpännyt ja toisina päivinä tekisi mieli itkeä, kun ei ole vielä tärpännyt. Ja vauvaunia olen nähnyt viime aikoina ihan liian usein :)

Puolen vuoden päästä toivon olevani raskanaa, vaikka ihan alkumetreilläkin. Sen pidemmälle en halua ajatella :)

Muutoin ei ole mitään kummallista tapahtunut, tiistaina on tosiaan gynekologikäynti, sitten voi olla jotain kerrottavaa. Käynti osuu sopivasti noin puoleen väliin kiertoa, ihan hyvä niin.

Ahdistus

Kp33 eikä mitään näy eikä kuulu. Tein aamulla testin ja negahan se oli. Ahdistaa ihan valtavasti. Sekä se, että testi oli negatiivinen että myös se, että kuukautiset eivät ole vieläkään alkaneet.

Näin viime yönä unta, että meillä oli vauva. Kerroin tästä miehelleni ja sanoin, että minua ahdistaa, kun ei ole vieläkään tärpännyt ja, että kovasti haluaisin lapsia hänen kanssaan. Kysyin, että voisimmeko alkaa yrittämään hieman enemmän ja hän sanoi, että kyllä. Katsotaan nyt sitten, mitä tämä käytännössä katsoen tarkoittaa :) Minulla on joulukuun puolivälissä varattu aika gynekologille, joten mielenkiinnolla kuuntelen sitten myös hänen neuvojaan. Ja on myös kiva saada tietää, että näyttääkö ulkoisesti (eli sisäisesti) kaikki normaalilta.

Nyt ei voi muuta kuin odotella.